Elias: Keltaisten seinien sisällä


Kuulin oven käyvän nostaessani tankoa rinnan korkeudella roikkuviin koukkuihin. Marraskuinen sunnuntaiaamu ei ollut vielä valjennut synkästä yöstään ja tunsin yhä ihollani lahkeisiin ja hihoihin puhaltaneen kylmän viiman.

”Täällä taas,” totesit mietteliäästi. Et näyttänyt suunnanneen sanojasi erityisesti kenellekään.

”Jep, täällähän sitä taas ollaan,” vahvistin toteamuksesi. ”Eihän sitä muuten voimistuta. Muutenkin, kesähän on jo tulossa.”

Seurasit toimintaani hiljaisena, kun lisäsin tankoon kapeat kiekot. Viisi kiloa molempiin päihin. Tahdoin verrytellä ensin kevyesti ja saada kehoni valmiiksi raskaita nostoja varten. Kyykkäsin muutaman toiston hitaasti, tunnustellen rauhassa liikkeen jokaisen kohdan sentti sentiltä. Lisäsin taas kevyet kiekot tankoon ja tein uuden sarjan. Tällä kertaa jäin sarjan viimeisellä toistolla kyykyn pohjaan tunnustelemaan kehoni vointia. Vasen nivunen ja oikea polvi vaativat selvästi normaalia enemmän huomiota tällä kertaa.

”Keitin muuten kahvia. Aattelin hörppästä kupin ennen kuin ryhdytään kunnolla hommiin,” sanoin kolmannen lämmittelysarjan jälkeen.

”Ei se tule tekemään tästä yhtään kevyempää,” vastasit lempeästi, tietäväinen sävy äänessäsi.

”Ei niin, mutta kestänpähän ehkä juttus paremmin.

Puristin sarjan viimeisen kyykyn ylös hammasta purren ja päästin karjaisun saadessani tangon varmasti ylös asti. Tunsin, kuinka tanko taipui ja väpätti hartioitani vasten, kun toistasataa kiloa pyrki kaikella massallaan painamaan kehoni kohti lattiaa.

”Hyvä,” sanoit jämäkästi. ”Se oli hyvä nosto, vaikka jouduitkin puskemaan ihan kunnolla.”

”Joo,” vastasin huohotukseltani. ”Toi viimenen toisto vähän yllätti. Muuten tuntui kyllä aika hyvältä sarjalta. Teknisestikin kyykyt tuntui aika hyviltä.”

Et vastannut enää mitään, kun istuin penkille hengähtämään. Tuijotin pitkään telineen koukuissa lepäävää tankoa ja pohdin sen päihin asetettuja kiekkoja. Millään niistä ei ollut mitään muuta tarkoitusta, kuin vastustaa nostetuksi tulemista. Ne olivat suunniteltuja nostettavaksi, mutta niiden ainoa tehtävä oli tehdä nostamisesta niin raskasta kuin mahdollista. Tiesin tehneeni jo ohjelmaani kuuluvat kyykkysarjat, mutta halusin vain katsella tuota tankoa hetken ennen kuin laskisin sen maahan seuraavaa liikettä varten.

”Miksi sä teet tätä?”, kysyit yllättäen ja rikoit pitkään kestäneen hiljaisuuden.

Yllätyin kysymystäsi, enkä osannut kuin nostaa kulmakarvojani kysyvästi.

”Tänään on neljäs päivä tällä viikolla, kun sä käyt täällä huhkimassa. Sama homma viime viikolla ja sitä edellisellä ja sitä edellisellä, niin pitkään kuin kumpikaan meistä muistaa. Sulla on muutakin tekemistä elämässäs. Miks sä uhraat tälle niin paljon aikaas?”

”Mähän sanoin, kesä on tulossa,” vastasin pienen hymyn takaa. 

”Älä viiti, peiliinhän voi kattoa minä vuodenaikana tahansa.”

”Hah, totta!”, naurahdin sivalluksellesi. ”Mutta oon kans asettanu itelleni tavotteet tälle vuodelle ja vuosi alkaa olla lopuillaan. Ja kaiken lisäks ollaan vielä sovittu porukalla, että pidetään pikku kisat tän vuoden puolella.”

”Numeroita paperilla ja selkään taputtelua. Et sä tätä sen takia tee.” Sävysi alkoi käydä selvästi kireämmäksi.

En ollut varautunut näitä kyseenalaistuksia varten ja jäin sanoistasi ymmälleni. Nousin penkiltä sanomatta sanaakaan ja kävin tiputtamassa tangon koukuistaan.

Lattia rymisi, kun satakahdeksankymmentä kiloa tärähti maahan maastavetosarjani päätöksen merkiksi. Jäin seisomaan tangon ylle tasatessani hengitystäni ja sykettäni. Pidin katseeni tarkasti suoraan eteenpäin ja vedin hartioitani oikein korostetusti taakse.

”Mä haluan haastaa itteäni. Tulla vahvemmaksi, kuin mitä mä oon koskaan ennen ollu.”

Emme olleet sanoneet sanaakaan lähes puoleen tuntiin. Olin verrytellyt maastavetoa varten hiljaisuudessa arvioivan katseesi alla ja kihissyt itsekseni hyökkäyksesi jäljiltä.

”Okei,” vastasit päättäväisesti. ”Tää alkaa kuulostaa jo vastaukselta. Mutta kerro, miten paljon sä kuvittelet voivas haastaa itteäs täällä? Yksin oman salin turvissa?”

En ollut uskoa korviani. ”Ai miten paljon? Tossa tangossa on jumalauta satakaheksankyt kiloa ja mä just nostin sen neljästi ilmaan. Se on kuule mun kokoselle kaverille aika helvetin paljon.” Jouduin tasaamaan hengitystäni hetken, sillä kiihtymykseni nosti sykkeeni takaisin edellisen maastavetosarjan tasolle. ”Mä oon käyny täällä salilla neljästi viikossa niin pitkään ku mä muistan ja joka viikko mä oon nostanu ainakin jossain nostossa enemmän ku edellisviikolla. Se ei tapahdu ilman, että oikeesti ottaa haasteita vastaan.”

Et epäröinyt hetkeäkään, eikä äänesi värähtänytkään, kun vastasit suuttumukseeni: ”Ja joka viikko, kuka sanoo, mitä liikkeitä sä teet? Entä kuka asettaa painot? Sä sanot, että sä haluat vahvistua haasteiden kautta, mutta sä haastat itteäs ainoastaan omilla ehdoillas. Joka kerta kun sä tuut tänne haastamaan itteäs, sä tiedät tasan tarkkaan, mitä odottaa. Yllätyksiä sä et itelles salli. Tää tanko painaa joka kerta just sen verran, kuin mitä sä siihen ite laitat. Luuletko sä, että se on oikee haaste? Luuletko sä, että näiden keltasten seinien ulkopuolella sulta kysytään, paljonko vastusta laitetaan tällä kertaa? Kenet sä täällä joudut kohtaamaan?”

Seisoin yhä tangon yllä hartiat taakse vedettyinä, mutta painoin silmäni ja huuleni tiukasti kiinni. Sykkeeni ei ollut laskenut iskuakaan. Kuuntelin sydämeni pauketta hievahtamatta, kunnes jatkoit, tällä kertaa pehmeämmin: ”Sä sanot, että sä käyt täällä haasteen takia, mutta sä tiedät, ettei se ole totta. Et sä muuten olisi jatkanu tätä näin pitkään.”

Emme sanoneet tuon sananvaihdon jälkeen sanaakaan taas pitkään aikaan. Olin poissa tolaltani, mutta suoritin ohjelmani määräämät liikkeet loppuun tunnollisesti, joskin turtana ja tunnottomasti. Nostin viimeisten sarjojen jälkeen kiekot takaisin omille paikoilleen ja varmistin, että ne olivat siisteissä pinoissa. Vein tankoa takaisin kohti telinettä, mutta pysähdyin ennen kuin laitoin sen takaisin paikoilleen. Suljin silmäni, tiukensin otettani tangosta ja sanoin: 

”Mä haluan oppia tuntemaan itteni paremmin. Mä haluan tietää, kuka mä oikeasti olen.”

Odotin vastaustasi silmät kiinni ja puristin tankoa käsissäni entisestä kovempaa. Pidätin hengitystäni ikuisuudelta tuntuneen ajan ja yritin kuulla vastauksesi sydämenlyöntieni takaa, kunnes lopulta luovutin. Avasin silmäni ja olin juuri asettamassa tankoa telineeseen, kun vastasit:

”Hyvä Elias, toi on jo oikea kysymys. Mutta valitettavasti tässä mä en voi sua auttaa kuin tiettyyn pisteeseen asti. Tähän kysymykseen sun on löydettävä vastaukset ihan itse.”

”Niin. Niin kai se on,” sanoin lannistuneena. ”Mutta miten mä tiedän, mistä lähteä?”

”Sekin sun on löydettävä itse,” vastasit lempeästi ja jatkoit, ”mutta yks paikka, josta voit kokeilla, on sulle jo entuudestaan tuttu. Illalla mene seisomaan peilin eteen ja katso itteäs silmiin. Älä arvostele, älä kysele, äläkä irvistele, vaan keskity hengitykseen ja ihan vaan katso. Oman aikas katseltuas kerro itelles ääneen, mitä sä silmissäs näät. Jätä myös vitsit ja herjat sivuun ja ole itelles rehellinen. Itsensä kanssa keskustellessa epärehellisyyden luulisi menettävän merkityksensä, mutta joskus se on myös helpoin vaihtoehto.”

”Mitä mä sen jälkeen teen?”, kysyin yrittäen samalla kerrata kaikki saamani ohjeet, vaikka tiesin kyllä muistavani ne.

”Sen jälkeen otat vastaan ne tunteet, jotka sussa herää. Tunteet, jotka nousee siitä, että oot ittelles rehellinen. Hengität ja jatkat katsomista. Saatat ehkä oppiakin samalla jotain ittestäs. Ja ehkä mäkin pystyn opettamaan sulle enemmän seuraavalla kerralla, kun tuut taas käymään.”

Suljin taas silmäni ja toistin sanasi hiljaa itselleni. Asetin tangon lopulta takaisin telineeseen ja päästäessäni irti sanoin, ehkä enemmän itselleni kuin sinulle: ”Mä veikkaan, että mä oon oppinu tänään jo enemmän ku mä tiedänkään.”

Kuulin oven käyvän takanani, kun kävelin sarastavaan marraskuiseen aamuun.

___________________________________________________________________________

Elias Dunkel on 25-vuotias Kaliforniassa syntynyt psykologian maisteriopiskelija, breikkari ja valmentaja Helsingistä. Elias on työskennellyt muun muassa tanssinopettajana ja koulunkäyntiavustajana, soittanut bändissä kitaristina ja basistina, ja kokeillut urheilulajeja vapaasukelluksesta kamppailuun. Tällä hetkellä hän työskentelee opintojensa ohessa TFW Helsinki– salin valmentajana ja kirjoittaa TFW Helsingin treeni- ja ruoka-aiheiseen blogiin voimanostajan ja vegaanin arjestaan.

Kahvisi.fi on kotimainen pienpaahtimopalvelu, joka etsii kuukausittain Suomen parhaat pienpaahtimot ja kahvit. Tilaa nyt ja aloita makumatkasi suomalaiseen kahvikulttuuriin. Kaikki kahvimme tulevat aina suomalaisilta pienpaahtimoilta, tuoreena suoraan postiluukkuusi. Tilauksen hinta sisältää toimituskulut, tilasit sitten kuukausi- tai kertatilauksella.

Tarinan inspiraatioina ovat olleet Henry Rollinsin essee Iron and the Soul, sekä kohtaus Luc Bessonin elokuvasta Angel-A.

(http://www.artofmanliness.com/trunk/1748/henry-rollins-iron-and-soul/) (https://www.youtube.com/watch?v=HRrFvapV4ms)

Kuvat: Kahvisi.fi / Joonas Ojala

 


1 kommentti


  • Niko

    Mahtavaa pohdintaa, todella hyvällä rytmityksellä. Kiitos Elias


Jätä kommentti


Huom! Roskapostin välttämiseksi ylläpitäjän täytyy hyväksyä kommentit ennen niiden julkaisua.