(Mustan) kullan huuhdonta Lapissa


Syyskesällä 1868 tehtiin Ivalojoella merkittävä kultalöyty. Tämä käynnisti Lapin kultaryntäyksen, jolloin sadat nuoret miehet vaelsivat unelmiensa perässä tänne suurten tuntureiden erämaahan.

Vuonna 2014 tapahtui myös jotain vähintäänkin yhtä merkittävää, kun Rovaniemellä aloitti toimintansa kahvipaahtimo. Yrittäjä Tuomas Kumpula osti käytetyn paahtimen ja aloitti paahtamisen yökerhon tiloissa: Lapin kahviryntäys oli alkanut. Nyt tuo Lapin musta kulta on huuhtounut jo eteläänkin, sillä meillä on ilo tarjoilla tässä kuussa jopa kolmea erilaista sorttia Rovaniemen kahvipaahtimolta.

Mocha Java Blend on tällä kertaa papusekoitus sekä espressoomme että tummaan paahtoomme. Tämä yhdistelmä on mielenkiintoisten vastakohtien yhdistelmä ja kantaa samalla maailman vanhimman kahvisekoituksen arvonimeä. Hollantilaiset yhdistivät 1700-luvulla silloisten maailman kahvipääkaupunkien tuotteet toisilta puolen maailmaa, tuoden yhteen Yemenin Al-Makhan ja Indonesian Javan. 

Yemeniläisen mokkan sijasta tähän on käytetty etiopialaista djimmahia, joka on yksi maailman vanhimmista perinnelajikkeista. Nämä pavut ovat täynnä historiaa. Pavut valmistetaan vieläkin perinteisesti kuivattamalla eikä vuosisatojen tasapäistävä jalostus ole vielä tänne yltänyt: pavut ovat erikokoisia ja näköisiä, tuottaen paahtaessa täysin omanlaatuisensa maun. Tätä djimmahin villiä monivivahteisuutta ja happamuutta tasapainottamassa on neljännes matalahappoista ja hellän mausteista javaa Pancoerin tilalta.

Tässä kuussa on myös mahtava tilaisuus tutustua, kuinka paahtoaste vaikuttaa kahvin makuun. Tummempi versio Mocha-Java-sekoituksesta tuo hienosti esiin kahvissa piilevän suklaisuuden, kun vaaleampi paahto antaa tilaa mausteisuudelle ja happamuudelle. Tumma toimii hienosti suodatinmenetelmillä ja vaaleampi espressona, mutta kannustamme ehdottomasti kokeilemaan molempia.

Vaalea paahtomme on maaliskuun naistenpäivänkin kunniaksi valittu Rwanda Ishema Women's Coffee. Puhdas ja taspainoinen, makea ja hapokas, herkullinen mutta myös eettinen. Ishema on nimittäin Ruandalainen pesimö, jonka tavoitteena on työllistää paikallisia naisia, ja näin parantaa heidän taloudellista asemaansa sekä ajaa heidän oikeuksiaan. Voit lukeaa lisää pesimön toiminnasta aikaisemmasta blogikirjoituksestamme. Tämä kahvi toimii erinomaisesti suodatinkahvina, mutta Rovaniemen Tuomas kannusti villeimpiä kokeilemaan tätä myös single origin espressona.

******

Tutustu Rovaniemen Kahvipaahtimoon paremmin heidän sivuillaan tai käy kääntymässä, jos satut pohjoiseen. Rovaniemen kahvipaahtimoja tarjoilevat ainakin Rovaniemellä Café Santa Claus, Aitta Deli & Dine, Kansankadun Musta Kissa Kuppila sekä Korundi. Pyhätunturilla kahvia tarjoilee myös PyhäWurst.


Jätä kommentti


Huom! Roskapostin välttämiseksi ylläpitäjän täytyy hyväksyä kommentit ennen niiden julkaisua.